Joka aamua puuroa mustikoilla

Viimisen vuoden aikana on tuntunu että elämä junnaa paikallaan. Teen sämpylää neljättä vuotta työkseni, asun kolmatta vuotta pienessä yksiössä, katon melkee joka ilta leffaa tai sarjoja, joka sunnuntai meen mummulaan ja perjantaina äitille, käyn samassa baarissa melkeen joka viikonloppu, teen lähes saman lenkin pari kertaa viikossa, joka aamu syön puuroa mustikoilla ja yleisin kokkaus on nuudelit. Mikään ei muutu, elämä junnaa samaa rataa eteenpäin päivästä toiseen. 

Joo, tiedän oma vika. Itehhän sitä elämää vois muuttaa toiseen suuntaan. Enkä mä nyt valita että asiat ois huonosti. Kyllä mä tykkään nuudeleista ja puurosta mustikoilla, on kivaa lähteä viikonloppuna ulos, äitillä ja mummulassakin tykkään käydä viikottain. Ei siinä mitään, mutta jotain, jotain uutta. (Okei patonkien teosta en tykkää, mut nii. )

Vaikka mä tykkään mun elämästä nyt, mulla on ystävii ja kavereita. Niin töissä, koulussa kun vapaallakin. Mä en oo yksin ja mulla on hyvii tyyppei ympärillä, joita en vaihtais pois. Tykkään koulusta ja mun kämppäkin on ihan kiva. Mun elämä menee ihan hyvin. Mutta emmä osaa selittää, haluisin vaan kaiken tän lisäks mitä mulla nyt jo on, jotain uutta.

Myöhänen uudenvuoden lupaus muuttaa jollain tapaa mun elämää toiseen suuntaan vuonna 2017. On se sitten se että rupeen tekee parempaa ruokaa useemmin tai se että pääsen vihdoin patonkien parista pois mut jotain. Jotain uutta ja muutosta tuovaa mun elämää tänä vuonna(toivottavasti).  

Vuosi 2017, oon valmis

Eka päivä vuotta 2017, ainakin vie hetken. 

Vuosi 2016, oli mahalaskui ja ikävii juttui ihan viimisiin päiviin asti. Mutta oli myös tooosii paljon nauruu, iloo, hyvii ystävii ja hyvii hetkii! Ennen kaikkea ihan huikeita ihmisiä, niin kiitollinen heistä 💗

Mutta 2016 on takana, kera hyvien ja ei niin hyvien muistojen. Vuosi 2017 edessä, kliseisesti 2017 on varmasti parempi kuin 2016, tehdään tästä vuodesta huikee. Jep, niin haluan. Lupauksia tälle vuodelle jotta tästä vuodesta tulis ihan huikea:

~ekaks pakko mainita terveellinen tammikuu, ei alkoholia, baaria, hamppareita tai suklaata kuukauteen. Pitkä kuukausi edessä, olen valmis silti siihen. (Pakko onnistuu ku ollaa S kaa mainostettu tätä tyylii kaikil) sitä en tie miten tää tekee mun vuodesta paremman mutta koitetaan ja katotaan


~ teen asioita, joita en normaalisti tekisi, poistun mukavuusalueelta ja rikon rajojani. 

Ei muuta, riko rajoja, sano kyllä, suostu järjettömiinkin ideoihin mukaan, tanssi aamuun asti, tutustu uusiin ihmisiin. Avoin mieli, se on se juttu. Tänä vuonna tehdään asioita joita normisti ei tehtäis. Uudet hyvät muistot täältä mää tuun!! 

Pitkästä aikaa, keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Pitkästä aikaa. Keskiviikon ja torstain välinen yö kello on 1:26. Mua väsyttää mutta mä en saa nukuttua. En oo saanu muutamana viime yönä. 

Mulla on kaikki hyvin. Kaikki on melkeenpä niin mitä mä niin kauan pari vuotta sitten toivoin. Siks tuntuukin väärältä että toivoo vielä jotain vielä lisää. Mä oon kauan, tosi kauan jollain tapaa kieltäny itteäni edes ajattelemasta uusii haaveita ja toiveita. Se tuntuu väärältä. Mä oon saanu niin paljon hyviä asioita mun elämään että voiko sitä toivoo enempää. Mä en sano ettei tää kaikki mitä mulla nyt on riittäis. Riittää, tottakai riittää, asiat ja ihmiset mun elämässä tekee mut just nyt onnelliseks, niinkun sanoin mulla on kaikki hyvin, mulla on kaikki mitä mä tarvitsen.

Mutta silti, silti mä en vaan pysty olla toivomatta vielä jotain. Haaveilematta ja uskomasta että vielä joskus. 

Tää tuntuu niin typerältä. Mä ajattelen pääni puhki tällästä, miksi.

Mulla on ollu viime viikkojen aikana niin paljon liikaa aikaa, että mun aivot ja pää hajoo ihan just tähän ajatustyöhön mitä oon tehny. Pysy enää itekkään perässä kun asiat vaan vilisee päässä. Eikä niissä oo ees mitään järkee. Haaveita ja toiveita kaikesta melkeen mahottomasta. Vähän kun haaveilisin taidosta lentää tai matkustaa tulevaan. Jostain mikä ei vaan ikinä tuu tapahtuu, vaikka kuinka haaveilis. 

Mun maailma hajoo

Mulla on fiilis että mun elämä on tällä hetkellä kuin hutera torni, joka on tehty liian monesta palasta. Kun yks palikka vedetään pois niin koko torni kaatuu kerralla.

Tuntuu että se kaikki hyvä mitä oon saanu mun elämään niin lähtee murenemaan. 

Tuntuu että kaikki vaan hajoo käsiin. Valmiiks jo liimatut kohdat alkaa pettämään ja sen lisäks tulee uusia korjattavia asioita.

Tuntuu että langat ei pysy käsissä, ne lipsuu otteesta ja pian kaikki on ihan levällään.

Mä en tiedä miks tuntuu tältä, miks on huono päivä monetta päivää peräkkäin, miks tuntuu ettei mikään mee hyvin ja tuntuu että kaikki kaatuu.

Mut siitä huolimatta mun maailma on pystyssä vielä huomennakin ja ylihuomenna. Mun maailma ei hajoo. Mä en anna sen tapahtua.  

Ei enempää tai vähempää kun paras

Tiedäks sen tunteen kun tuntuu että sä voit luottaa toiseen ihmiseen ihan täysin. Sen tunteen kun voit olla just sellanen kun oot. Sen tunteen kun tiiät että hän on aina siellä eikä mee pois. 

Kun tekis jonkun puolesta ihan mitä vaan. Kun on joku joka tietää kaiken, joku joka tulee tietämään kaiken. 

Kun on joku jonka kanssa saa överimmät ideat, jonka kanssa on niin paljon hyviä muistoja. 

Joku joka osaa olla vaan paras. Joka ottaa sua mukaan joka paikkaan. Joka ei oo koskaan jättäny sua yksin. Jonka seurassa ei tarvii olla yhtään varautunut. Joka on potkinu eteenpäin ja antanut miljoonasti mahdollisuuksia. 

Kun on joku joka on antanu itelle niin paljon. Jonka ei ois koskaan tarvinnu ymmärtää mua. Jonka ei ois tarvinnu antaa mahdollisuuksia toisensa perään. Jonka ei ois tarvinnu antaa mulle sitä kaikkea
Jonka ei ois tarvinnut tehdä mulle niin. Mutta silti hän teki. 

Kun on joku joka on ihan paras ystävä mitä voi toivoa! Tiedäks sen tunteen kun sulla on ystävä, ihan huippu ystävä!

Mä tiedän. Mulla on ihan paras ystävä. Ei enempää tai vähempää kun paras. Ystävä jonka arvoa ei voi mitata millään mittareilla. Ystävä jonkalaista toista ei tuu vastaan. Ystävä, ystävyys. On huippua kun on huikeen uskomaton paras ystävä!❤

Mitä jos tää on liian paha vastus?

Mitä jos se kehä jatkaa vaan kiertämistä? Mitä jos se jatkuu niin kauan kun ei oo enää mitään tehtävissä? Mitä jos se loppuu vasta sitten kun paha saa vallan? Mitä jos kaikki ei meekkään hyvin?

Eikö kerta ois riittänyt? Miksi pitää alkaa taas alusta? Mitä jos tääkään ei oo viiminen alotus? Mitä jos koskaan enää asia ei oo hyvin? Mitä jos se pahenee koko ajan ja lopulta vie voiton? 

Mitä jos tää on liian paha vastus? Mitä jos tää päättää jotain minkä ei kuulu päättyä vielä?

Mitä jos ei mee niinkun on suunniteltu? Mä en tiedä. Enkä haluu koskaan saada tietääkkään. Mutta eihän mun haluamisella oo merkitystä. 

Miksei kaikki vois vaan olla hyvin? Miks tää tapahtuu? 

Jos vois tehdä jotain, mutta ei. Ei voi tehdä muuta kuin toivoa parasta, mutta samalla pelätä pahinta. Mitä jos se kaikkein pahin tapahtuu? Mä tekisin mitä vaan että tää päättyis hyvin. 

Sitä usko jo että nyt se on ohi ja siitä selvittiin. Usko että enää ei tuu huonoja uutisia. Mutta usko ei riittäny, elämä päätti muuta. Mitä jos hyviä uutisia ei tästä enää tule?

Vaikka sitä haluis vaan uskoo että kaikki menee hyvin, niin tällä hetkellä tuntuu siltä että ei kannata toivoa liikaa hyvää. 

Antasin tän kaiken pois jos saisin sust vaan terveen 

Ajatuksetkin on ihan sekasin. Yhellä hetkellä sitä ei edes ajattele, sitten tulee väärään hetkeen joku väärä kappale tai on muuten vaan alkanut yliajattelemaan ja kaikki väärät ajatukset tulee ajatuksiin. 

Jos vaan voisin niin tekisin ihan mitä vaan jos voisin muuttaa asioita. Ihan mitä vaan.

Mä oon oppinu

Mä oon oppinu viimisen vuoden aikana enemmän kun oisin koskaan uskonu, ei vaan taitoja ja perinteistä asioiden oppimista vaan oppinu ittestäni, jollain tapaa elämästä. 

Mä oon oppinu ettei aina tarvi epäillä onko joku tosissaan vai ei. Sitä voi luottaa että ei sitä pyydetä mukaan vaan säälistä tai nähdä vaikkei haluttais. Oppinu luottaa siihen että ihmiset on aitoja.

Mä oon oppinu että muiden mielipiteitä on välillä ihan hyvä ottaa huomioo, mutta loppupeleissä sitä ite tietää mikä on itelle parasta ja mitä ite haluaa. Vaikka omat valinnat välillä meneekin metsää niin ainakin kun tekee niinkun ite näkee parhaaksi niin voi seistä sen valinnan takana, oli se hyvä tai ei niin hyvä.

Mä oon oppinu että uusiin ihmisiin tutustumisen ei tarvi olla niin vaikeeta. Se että viihtyy toisen seurassa ja on kivaa on tärkeintä. Pikku hiljaa voi alkaa kertoa ittestä enemmän ja alkaa kasvattaa luottamusta. 

Mä oon oppinu että sitä ei tarvi muuttaa itteensä kenenkään muun kun itsensä takia. Ei tarvi olla erilaisempi siksi että muut hyväksyis. Sitä voi muuttua vaan jos sen tekee itsensä vuoksi.

Mä oon oppinu että kaikki on ihan samalla tasolla eikä kukaan oo korkeemmalla tai alempana kun muut. Kaikki on ihan yhtä arvokkaita ja hyviä.

Mä oon oppinu että kotona yksin leffan katselu tai pitkä kävely lenkki yksin voi olla ihanaa. Ei se tarkota sitä ettei ois ystäviä. Mä oon oppinu olemaan yksin niin ettei se aina oo huono asia.

Mä oon oppinu että kaikki on mahdollista, asiat voi muuttua vaikka sitä ei aina uskois, minkään ei tarvi mennä niin mikä tuntuu normaaleimmalta vaihtoehdolta. Se mitä on nyt voi olla vuoden päästä aivan eri tavalla. Asiat voi oikeesti muuttua.

Mä oon oppinu että on olemassa tositosi hyviä ihmisiä. 

Mä oon oppinu niin paljon, mun ajatukset on muuttunu ihan toiseen suuntaan ja tuntuu että se poistyöntävä, sulkeutunut, epävarma ja itseensä arvostamaton minä alkaa, ja on alkanu pikku hiljaa muuttumaan varmemmaksi, avoimemmaksi, luottavaisemmaksi ja itseensä arvostavaksi minäksi.